30. tammikuuta 2017

Ensimmäinen asuntoni osa 1

Muutettiin tosiaan marraskuun alussa poikaystävän kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme. Kyseessä on 53 neliöinen kaksio kerrostalon toisessa kerroksessa. Talo sijaitsee lähes keskustassa, mutta kuitenkin rauhallisella alueella tien päässä. Naapureina on lähinnä vanhuksia ja vanhempia pariskuntia kuin me. Alakerrassa asustaa koira, muttei sekään ole hirveänä häirinnyt. Aivan mahtava sijainti ja kunto ensimmäiseksi asunnoksi ja vuokrakin on kohtuullinen! Ensimmäisessä osassa esittelen teille keittiön, eteisen sekä kylpyhuoneen.




Keittiö on mielestäni aika pieni ja tasotilaa on todella vähän, muttei se ole hirveästi haitannut. Jos olen esimerkiksi leiponut olen siirtynyt suosiolla ruokapöydälle ym. Induktioliettä olen aina toivonut, mutta mitä olen tämän parin kuukauden aikana sen kanssa tapellut, en ehkä tulevaan kotiini semmoista haluaisi. Meiltä löytyy myös astianpesukone, joka on helpottanut arkea huomattavasti!



Eteinen on kapea, mutta ihan käytännöllinen. Isot peiliovelliset kaapit ovat parhautta! Muita peilejä ei asunnostamme löydy ja näiden edessä onnistuu niin meikkaus kuin vaatteiden sovittelu. Ovien taakse saa myös hyvin piilotettua ulkovaatteet, ylimääräiset kengät sekä kaikenlaisia turhia tavaroita.





Kylpyhuone tila on mielestäni erittäin tyylikäs, vaikka onkin ahdas. Pesukoneen ostamista piti miettiä tarkkaan, että kone sopii paikoilleen. Lasinen kylpyseinä on paljon parempi kuin verho ja "sadesuihku" on parasta! Lisäksi asunnossamme on sauna, joka tuo luksusta vapaailtoihin. Hieman ärsyttää kun kaappitilaa on niin vähän, mutta olen saanut ängättyä kaiken välttämättömän kylppäriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti