30. tammikuuta 2017

Ensimmäinen asuntoni osa 1

Muutettiin tosiaan marraskuun alussa poikaystävän kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme. Kyseessä on 53 neliöinen kaksio kerrostalon toisessa kerroksessa. Talo sijaitsee lähes keskustassa, mutta kuitenkin rauhallisella alueella tien päässä. Naapureina on lähinnä vanhuksia ja vanhempia pariskuntia kuin me. Alakerrassa asustaa koira, muttei sekään ole hirveänä häirinnyt. Aivan mahtava sijainti ja kunto ensimmäiseksi asunnoksi ja vuokrakin on kohtuullinen! Ensimmäisessä osassa esittelen teille keittiön, eteisen sekä kylpyhuoneen.




Keittiö on mielestäni aika pieni ja tasotilaa on todella vähän, muttei se ole hirveästi haitannut. Jos olen esimerkiksi leiponut olen siirtynyt suosiolla ruokapöydälle ym. Induktioliettä olen aina toivonut, mutta mitä olen tämän parin kuukauden aikana sen kanssa tapellut, en ehkä tulevaan kotiini semmoista haluaisi. Meiltä löytyy myös astianpesukone, joka on helpottanut arkea huomattavasti!



Eteinen on kapea, mutta ihan käytännöllinen. Isot peiliovelliset kaapit ovat parhautta! Muita peilejä ei asunnostamme löydy ja näiden edessä onnistuu niin meikkaus kuin vaatteiden sovittelu. Ovien taakse saa myös hyvin piilotettua ulkovaatteet, ylimääräiset kengät sekä kaikenlaisia turhia tavaroita.





Kylpyhuone tila on mielestäni erittäin tyylikäs, vaikka onkin ahdas. Pesukoneen ostamista piti miettiä tarkkaan, että kone sopii paikoilleen. Lasinen kylpyseinä on paljon parempi kuin verho ja "sadesuihku" on parasta! Lisäksi asunnossamme on sauna, joka tuo luksusta vapaailtoihin. Hieman ärsyttää kun kaappitilaa on niin vähän, mutta olen saanut ängättyä kaiken välttämättömän kylppäriin.

23. tammikuuta 2017

BC vko 1

Nyt on ensimmäinen viikko taputeltu Bikini Challengea ja fiilis on mahtava! Reenit sujuu, sekä ruokailut. Alkuun ruokien mittailu ja säännölliset ruokavälit pelottivat, mutta huomasin että pystyn siihen :) Pari kertaa ateriaväli venyi yli 4 tuntia, kun suunnitelmiin tuli muutos, mutta en anna sen lannistaa vaan jatkan kovemmalla draivilla. Seuraavat kaksi viikkoa mennään vielä samalla kaavalla, mutta sitten tulee pieniä muutoksia (vähennyksiä) ruokavalioon sekä uusia liikkeitä treeniin.


16. tammikuuta 2017

Bikini Challenge

Tänään se sitten alkoi, nimittäin 10 viikon rutistus Bikini Challengen merkeissä! Olen aiemminkin ollut mukana kyseisessä valmennuksessa, mutta silloin en oikein jaksanut panostaa muun muassa ruokailuihin. Mutta nyt tehdään täysillä ja hankitaan tuloksia! Teen 4-jakoista saliohjelmaa ja viides treeni (HIIT) on vapaaehtoinen. Lisäksi käyn töiden sallittua maanantaisin spinningissä ja mikäli jossain vaiheessa tuntuu tarpeelliselta lisään aamuaerobiset. Puhdasta perusruokaa syödään viidesti päivässä 2-4h välein ja vettä saa juoda roppakaupalla. Eli ihan perus kehonmuokkausvalmennus, jota tukee kysymysvastaus -foorumi, sekä ihana facebookryhmä!


9. tammikuuta 2017

Proteiinibanaaniletut

Kokeilin tänään aivan mahtavaa reseptiä, nimittäin banaanilettuja extra protskuilla. En ole koskaan aiemmin edes maistanut banaanilettuja ja kokeiluni yllätti minut täysin. Näitä voi herkutella vähän tiukemmallakin ruokavaliolla, kun hieman säätelee ainemääriä, eikä ihan mitä tahansa pistä siihen päälle. Kääntelemisen totesin todella vaikeaksi, joka osittain johtui ehkä siitä, kun pannussani on niin korkeat reunat. Mutta ulkonäöllähän ei ole väliä, vain sillä maulla!

1 banaani
2 kananmunaa
2-3 rkl proteiinijauhetta (itse käytin vaniljaa)
2 rkl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta




Kokeilkaa ihmeessä!

2. tammikuuta 2017

Vuosi 2017

Olen pitänyt luvattoman pitkää taukoa blogimaailmasta ja näin uuden vuoden kunniaksi halusin kokeilla taas miten kirjoittaminen luonnistuu. Viimeisin postaus minulta löytyy syyskuulta, mutta sitäkin enemmän luonnoksia, joita en ole kuitenkaan saanut viimeisteltyä enkä julkaistua. Loppusyksystä olin hyvin kiireinen ja vaikka kuinka yritin, jäi blogi täysin pimentoon. Työt veivät ja vievät edelleen suuren osan ajastani ja loppuvuodesta tapahtunut muutto omilleni vei viimeisimmätkin voimavarani. Kuntoilukin on jäänyt erittäin vähälle, ellei lasketa lähes joka maanantaista spinningiä ja satunnaisia salikertoja.


Ennen joulua ostin Fitverstaalta kaksi ohjelmapakettia – Crazy Functional Bodyshape ja Bikini. Aloitin noudattamaan Bikinin saliohjelmaa ja viimeinen viikko ensimmäistä sykliä lähti tänään käyntiin. Ohjelma on ollut mieleinen ja palo treenaamiseen on vain kasvanut! Olin kuitenkin aivan unohtanut, että olin jo alkusyksystä ostanut itselleni Fitfarmilta Bikini Challenge -nettivalmennuksen, joka alkaa 16.1. Siihen saakka siis mennään Fitverstaan ohjelmalla ja aion ehdottomasti jatkaa sykli kakkosesta Bikini Challengen jälkeen. En kehtaa heivata Fitfarmin ohjelmaa, kun sen kerran olen jo maksanut ja tiedän että sitäkin kautta niitä tuloksia tulee!